Lomalta on palattu jo muutama päivä sitten, heti kotiin päästyä piti alkaa valmistautua viikonloppuna Uudessakaupungissa pidettyä orkideanäyttelyä varten. Olimme siellä ystäväni kanssa auttamassa järjestelyissä ja pidimme kahviota, joten pullan ja piirakanleipomiseen meni loppuviikko.

Tällä viikolla pääsee vihdoin palaamaan normaaliin arkeen. Mies meni taas töihin ja minulla on odottamassa komerollinen pyykkiä, kuopus oli myös omalta osaltaan parin viikon aikana ehtinyt kiitettävästi kartuttaa pyykkikomeron sisältöä.

Pohjoisessa oli paikoin ihan kaunista ruskaa, maaruska ei ollut kovin värikäs missään, mutta siellä, missä vielä oli lehdet puissa, oli  värikästä.
1947919.jpg

1947961.jpg

Inarissa vietimme pari yötä Villa Lanca-majatalossa, tosi ihana ja persoonallinen paikka.

Tällä matkalla jäivät huiputukset vähemmälle, aika kului suurelta osin autossa istumiseen, sillä olimme päättäneet vihdoin käydä Nordkappissa, nyt on sekin nähty:)

Mutta ehdimme kuitenkin huiputtaa Utsjoella Ailigastunturin
1947921.jpg

Ailigastunturin laki

Kilpisjärvellä kapusimme Pikkumallan laelle ja..1948674.jpg

... todistettavasti olen kirjoittanut nimemme Saanan huipulla olevaan vihkoon.

1948675.jpg

Saanan rinteellä on alkumatkasta noin 750 porrasta, ylöspäin meni mukavasti, mutta alastullessa kipeytyivät pohkeet muutamaksi päiväksi.

1947927.jpg

Tenojoki aamu-usvassa

1947930.jpg

Honningsvågin kaupunki on n. 30 km Nordkappista etelään, se on aiemmin ollut maailman pohjoisin kaupunki, mutta 1997 alkaen asukasmäärän piti ylittää 5000 henkeä, ennen kuin paikkakuntaa voi nimittää kaupungiksi.

1947941.jpg

 Hammerfestin kaupunkia aamuauringossa

1947952.jpg

Tromssaan mennään näin komeaa siltaa pitkin

1947949.jpg

Minulla on kohtalaisen suuri suklaa-addikti, joten näistä puskista Altan läheltä..

1947946.jpg

löytyi maailman pohjoisin...

1947945.jpg

..suklaatehdas. Se tehdas on siis tuo kelta-valkoinen rakennus edellisessä kuvassa.

Muita havaintoja norjalaisista....
1948678.jpg

....yleistyksenä olemme jo muillakin matkoilla huomanneet, että norjalaiset ajelevat peräkärryt auton perässä ja peräkärryssä on yleensä lautoja (tässä kuvassa on poikkeuksellisesti tavallinen henkilöauto, yleensä ajokkina on city-maasturi )

1948684.jpg

levähdyspaikka tien varrella, vihersuunnittelija on rakentanut matkailijoille omat loosit jätemaasta ;)

1948686.jpg

Varsin jylhissä maisemissa kulki tie välillä, tuolla edessä on 3 kilometrin tunneli.

1948688.jpg

Kalliot olivat tällaista liuskekiveä, siinä olisi ollut pihalaattoja kerrakseen.

1948689.jpg

Matka Nordkappista Tromssaan kulki aivan rannikolla vuonojen rantoja seuraten, joten kolme päivää ajelimme veden ja lumihuippuisten tunturien välissä.

1948673.jpg

Norjalainen kimalainen oli jo vähän kohmeinen

1947955.jpg

Vähän ennen Kilpisjärveä Norjan puolella on näin kaunis putous.

1948680.jpg

Näin värikäs oli ruska Pellossa.

Hyvää viikonalkua :)  Minä lähden täyttämään pesukonetta ;)