1677247.jpg
Suomen suvi on vähäluminen. Sanonta on osoittautunut oikeaksi, tuulta, vettä ja 11 astetta lämmintä, mutta ei lunta, eikä edes räntää.
Täällä on sadellut parin viikon ajan lähes joka päivä. Mansikoiden kannalta on ollut kuitenkin hyvä, että lämpötila on pysytellyt matalalla, harmaahome ei iske kosteaan mansikkakasvustoon niin helposti viileällä ilmalla.
Viileys on myös hidastanut mansikoiden kypsymistä, mikä myös on hyvä asia, sillä asiakkaat eivät vielä  ole havahtuneet, että mansikoita voisi jo säilöäkin.
Torilla olemme olleet  myymässä muutamana päivänä, mutta eipä sielläkään ole asiakkaita liikkunut.
Torikauppa on kaikenkaikkiaan hiljentynyt vuosi vuodelta, uusia myyjiä ei toreille enää tule ja jokaisen marketin edessä myydään mansikoita ja herneitä, joten ostokset saa hoidettua kauppareissulla, eikä tarvitse enää erikseen lähteä torille. Näin on kierre valmis: kun ei ole asiakkaita, ei tule myyjiä ja kun ei ole myyjiä, niin ei ole asiakkaitakaan !
Meille on ehtinyt kertyä vakioasiakaspiiri, joka hakee joka vuosi mansikat suoraan plantaasilta . Torilla käymmekin vain sesongin alussa ja joskus lauantaisin, kun kaupankäynti on vähän vilkkaampaa.
Lähden välillä  plantaasille tarkistamaan rastasverkot, kun tuuli on vähän tyyntynyt. Räkätit käyttävät heti tilaisuutta hyväkseen, kun verkko on poissa mansikoiden päältä. Parina viime vuotena ovat myös lokit tulleet maistelemaan mansikoita. Ne ovatkin vaikeampi tapaus, ne kävelevät räpylöineen verkkojen päällä ja nokkivat mansikat. Lokit eivät edes pelkää mitään, niitä saa mennä potkaisemaan takamuksille ja sittenkin ne vain lennähtävät vähän matkan päähän :(

.....Nyt on verkot levitelty tarkkaan mansikoiden päälle, pysyvät siinä ainakin aamuun, sillä tuuli oli tyyntynyt kokonaan ja auton mittari näytti ulkolämpötilaksi kokonaista 6 astetta ! Hrrrrr....