2186279.jpg

Edessä on ihan uusi käyttämätön vuosi. Mitenkä sen osaisikaan käyttää mahdollisimman hyvin ?

Olen tehnyt kaksi harkittua lupausta tälle vuodelle, harkitsin niitä koko eilisen päivän ja päätin, että pystyn toteuttamaan ne.

1. Opettelen tekemään sammaltöitä.
Olimme vastaanottamassa uutta vuotta ystäviemme kanssa ja siellä yksi ystävistäni kysyi, että teenkö sammaltöitä. Kun kerroin etten ole tehnyt, hän sanoi että opettele sinä tekemään sammalnalle ja tule sitten tänne kyläkoululle opettamaan meille muillekin.
Enemmän kuin nallen tekeminen inspiroisi kyllä tehdä kissa ja sitten vaikka Sealyhamin terrieri.
Toteutus lykkääntyy nyt seuraavaan suojasäähän asti, sammaleita kyllä löytyy takapihalta, mutta ne ovat nyt ohuen pakkaslumikerroksen alla.

2. Olen kiltti. En liian kiltti, vaan pyrin ottamaan muut huomioon ja tekemään joka päivä jollekin  lähimmäiselle hyvän mielen.

Tänään on näille seuduille poikkeuksellinen sää, pakkasta oli aamulla -12 astetta, taivas oli ihanan vaaleanpunainen kun lähdimme aamuiselle sauvakävelylenkille, jonkin ajan kuluttua alkoi vielä sataa hiljalleen lunta. Täydellinen vuoden alku :)

Nyt keitän iltapäiväespressot ja sitten alan ompelupuuhiin (: