Tässä sitä odotellaan tuulen tyyntymistä, että päästäisiin laittamaan taas harsoja mansikoille ja muille suojaa tarvitseville kasveille. Päivä värjöteltiin tuulessa ja 9 asteen lämmössä, vai voisiko sanoa kylmyydessä taimistolla. Kotiin tultua laitoin tulen leivinuuniin ja nyt tuntuukin jo mukavan kodikkaalta ja lämpimältä. Jotenkin ajatukset kulkeutuivat lomareissuihin, jotka lähes poikkeuksetta suuntaamme Lappiin. Varsinaisia KESÄlomamatkoja emme pysty tekemäänkään, sillä kesä kuluu tiiviisti mansikoiden parissa.
Syyskuussa suuntaamme sitten kohti Lapin tuntureita. Toisen kerran vuodessa käymme helmi-maaliskuussa hiihtelemässä pohjoisen loistavilla laduilla.
Viime syksynä onnistuimme ajoituksessa täydellisesti ja ruska oli mahtava.
Tässä muutamia kuvia parin viime vuoden matkoilta

1554812.jpg
Ruskaa Äkäslompolossa syksyllä 2007

1554810.jpg
Riekonmarjat Ylläksen rinteellä


1554763.jpg
Norjan tuntureilla olivat sopulit jo lähteneet liikkeelle, tosi vaikea oli saada kuvaa, vaikka niitä vilisi joka puolella ja niitä oli sadoittain jäänyt auton alle, mukavampi kuva tuli kuitenkin elävästä, kuin auton alle jääneestä karvapallerosta

1554758.jpg
Norjan puolella oli alkaneet poroerotukset ja isot porotokat vaelsivat tuntureilla ja ylittivät ajoteitä, niillä tuntui olevan etuajo-oikeus, joten vähän väliä odottelimme, että he saivat ylitettyä tien

1554744.jpg
Yön kylmyys oli kuorruttanut juolukan lehdet

1554742.jpg
Norjan tuntureiden serpentiinitietä

1554740.jpg
Luostotunturin huipulla riittää lunta helmikuussa

1554738.jpg
Kelopuu talviasussaan

1554749.jpg
Ylläs aamulla

1554750.jpg
Aika kylmältä näyttää


Nyt näyttää tuuli tyyntyneen, joten ei muuta kuin toppatakki päälle ja ulos peittelemään kasveja hrrrr..