1465643.jpg


         1465639.jpg
        Krookukset, Ruusa ja takatalvi

Kolme viikkoa ehti vierähtää edellisestä päivityksestä ja taas oli aamulla talvimaisema ihailtavana. Olihan maisema aamulla herätessä todella kaunis; aurinko kimmelteli lumen kuorruttamilla puiden oksilla. Kyseinen näkymä olisi ollut paljon kaivatumpi viime loka-marraskuussa ainaisen synkän vesisateen sijasta. Kaikesta huolimatta on kevät edistynyt kolmen viikon aikana, krookukset kukkivat pihalla, pikkuherukassa on jo pienet lehdet, peippojen ja muiden pikkulintujen laulu on aamuisin huumaavan riemukasta, aamulenkillä käydessä kiurut laulelevat peltojen yllä. Pikkukissat Ruusa Kerttu Orvokki ja Onni Viljami, jotka ovat nyt 4 kk ikäisiä, ovat täysin hurmaantuneet kauniisiin aurinkoisiin päiviin, jolloin he pääsevät pihalle vaanimaan kärpäsiä ja mehiläisiä; yhtään mehiläistä ei ole ilmeisesti vielä saatu kiinni, itku olisi siinä tapauksessa melkoinen, mutta ainakin vanhemmat kissamme ovat oppineet yhdestä kerrasta, että mehiläistä ei kannata yrittää syödä.

1479152.jpg

Onni Viljamia harmittaa koivussa mekastava talitintti


1465648.jpg


Koriin istutettu esikko jaksaa uskoa kevään tuloon

Kulunut kolme viikkoa on kulunut tiiviisti risuverstaalla ja kasvihuoneessa. Lintuja on valmistunut yli 30 yksilöä ja saman verran erilaisia ovikoristeita.
1465304.jpg

1465288.jpg

1465672.jpg

Lintulauma kerääntyneenä nauttimaan viimeisistä ilta-auringon säteistä

1465143.jpg

Ukko-metso, jolle parta on tehty naavasta ja kulmakarvat huovutusvillasta

1465136.jpg

1465326.jpg

1465380.jpg

1465395.jpg

1465375.jpg

1465367.jpg

Puutarhasydän on tehty norjanangervon oksista

1465339.jpg

Pienessä runsaudensarvessa asustaa metsätonttu.....

1465331.jpg  1465310.jpg

tai sammakkoprinssi

1465149.jpg


Linnut ja kranssit päätyivät myyntiin sunnuntaina järjestetyn orkideanäyttelyn yhteyteen. Järjestimme ystävättäreni kanssa näyttelypaikan orkideat kotosalla orkideayhdistykselle.  Tuulikki ja Pekka Ranta toivat orkideoitaan näytteille ja myyntiin ja antoivat ohjeita orkideoiden hoidosta. Yleisöä kävi satamäärin ja tilaisuus onnistui todella hyvin. Risutyöt kävivät myös hyvin kaupaksi, samaten kuin järjestämämme kahvion antimet.

1465358.jpg

1465345.jpg

Risulintuja ja näyttelyvieraita ja vähän näkyy orkideoitakin
Nyt on pitää taas palata risuverstaalle valmistamaan lintuja kesää varten.  Kesän ajaksi tulee kuitenkin tauko risujen käytölle, kunnes taas syksyllä lehdet ovat varisseet puista.  Keväällä kerätyt risut kuivuvat juhannukseen mennessä niin paljon, ettei niitä enää pysty kunnolla käyttämään.